Esittelyssä Joonas Kartano ja Markus Saikkonen

Joonas Kartano ja Markus Saikkonen aloittivat Sulavalla maaliskuussa, ja ovat mukana Sulava Akatemiassa.

Joonas Kartano

Moi, 

Joonas Kartano

Olen Joonas Kartano ja aloitin juniorikonsulttina Sulava Akatemiassa maaliskuun puolivälissä. Suurimpana tavoitteenani on kasvaa Sulavalla raudanlujaksi Azure-asiantuntijaksi. Erityisesti minua kiinnostavat dataan, tietokantoihin, sekä infraan liittyvät kehitysprojektit.

Aiempi opintotaustani koostuu myynnin ja markkinoinnin tradenomin tutkinnosta, sekä meneillään olevista tietojärjestelmätieteen maisteriopinnoista.

Työkokemusta ennen Sulavaa on kertynyt puolestaan erilaisista B2C- sekä B2B-myyntitehtävistä eri kokoisista organisaatioista.

Erityisesti B2B -asiantuntijamyyntitehtävät ovat opettaneet hahmottamaan yritysten liiketoimintaa kokonaisuutena, sekä ymmärtämään liiketoimintaprosessien saumattoman yhteentoimivuuden tärkeyden. Tiedon tehokas liikkuminen organisaatiossa antaa usein mahdollisuuden tehokkaaseen toiminnan kehittämiseen, ja mahdollistaa lisäarvon tuottamisen asiakkaalle.

Sulavalla on erittäin ammattitaitoinen ja osaava ryhmä ihmisiä töissä. Pyrinkin tuomaan omalla panoksellani positiivista energiaa työyhteisöön ja asiakkaille, sekä koulun penkiltä tulevana, aloittavana konsulttina myös haastamaan olemassa olevia toimintamalleja tuomalla uutta näkökulmaa ja uusia ajatuksia tekemiseen.

Mieluisimpia tapoja vapaa-ajan viettämiseen ovat ulkoilu sekä mailapelit ympäri vuoden, ja kesäisin frisbeegolf sekä kalastus.

Markus Saikkonen

Terve!

Markus Saikkonen

Olen Saikkosen Markus, juniorikonsultti, ja aloitin Sulava-Akatemiassa keväällä 2022.

Työni liikkuu Azure-infrastruktuurin sekä pilven tietoturvallisuuden parissa. Haluan olla luomassa tietojärjestelmiä, jotka ovat toimivia, skaalautuvia sekä turvallisia nyt ja tulevaisuudessa.

Tiedonkäsittelyn maailma on jatkuvassa muutostilassa ja Sulavalla olen osana kehitystä pitämällä katseeni tulevaisuudessa. Pilviratkaisujen luominen asiakkaille on tässä avainasemassa.

Korkeakouluopinnoissani keskityin ICT-infrastruktuureihin eli palvelinten hallintaan, tietoverkkoihin, sekä tietoturvallisuuteen. Kokemusta löytyy laitehallinnasta, virtualisoinnista sekä tunkeutumistestauksesta ja parhaillaan toteutan tutkintoni opinnäytetyötä, joka käsittelee paikallisen tietojärjestelmän migraatiota pilviympäristöön erityisesti tietoturvallisuuden näkökulmasta. Sulavalla tulen kehittämään osaamistani juuri haluamaani suuntaan Azure- sekä M365-ympäristöissä mm. suorittamalla Microsoftin virallisia sertifiointeja.

Minut voi lisäksi löytää erityisesti livemusiikin parista, joka henkilökohtaisesti elämän parasta antia. Itsensä ilmaisu, yhteenkuuluvuus ja hyvä meininki ovat itselleni tärkeitä elämänarvoja, joita haluan nostaa esille kaikessa tekemisessäni. Minut voi myös löytää metsistä luontoreiteiltä ja vaelluspoluilta, joilla voisin pysyä vaikka viikkoja.