Kalle Räihä toimii Haaga-Helia AMK:n Porvoon kampuksella lehtorina. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu kouluttaa liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkii ja kehittää näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa.
Ehkä tässä ei olekaan kyse tutkinnosta?
Tai kyllä tietysti meille, ammattikorkeakoulujen henkilöstölle on. Rahoitus meidän palkkoihimme syntyy pääasiassa siitä, moniko opiskelija suorittaa 55 opintopistettä vuodessa ja moniko valmistuu. Reipasta opiskelutahtia ylläpitämällä me täytämme tehtävämme toivotulla tavalla ja ansaitsemme riittävät resurssit toimintamme ylläpitämiseksi.
Toisaalta opiskelijan näkökulmasta tilanne on usein hyvin erilainen: erityisesti edustamassani liiketalouden koulutuksessa esimerkiksi tradenomin tutkinto ei ole mikään yksiselitteinen avain hyviin töihin. Jos Liisa saa vaikkapa myyntitöitä jo opintojensa aikana, tekee työnsä hyvin, tienaa aina vain paremmin ja etenee urallaan ihan ansaitusti saavutustensa turvin, mihin hän enää tarvitsee tutkintoa?
Me voimme antaa osaavaa koulutusta ihmisille ja sertifioida heitä mielin määrin. Meille on oikein käytännöllistä ja turvallista pysyä kouluissamme, joissa voimme hyvinkin kehittää monenlaisten ihmisten monenlaista osaamista. Ja siis ihan oikeasti, uskon edelleen että koulussakin voi oppia taitoja, joista on etua myöhemmin ”oikeissa töissä”.
Vaan mitä pitäisi ajatella tilanteesta, jossa erinomaisen fiksut ja osaavat alumnimme Fjodor, Abdulrahman ja Cheng hakevat ensimmäistä koulutustaan vastaavaa työpaikkaa, mutta eivät ikinä pääse edes haastatteluun? Jos heidän kilpailuasemansa työmarkkinoilla ei opiskelemalla parane, mihin he tarvitsevat tutkintoa?
Missä siis on ammattikorkeakoulun paikka tässä kuviossa?
Itse näkisin tehtävämme olevan mahdollisuuksien luominen. Meidän on huolehdittava siitä, että meiltä valmistuttuaan ihmisellä on selkeästi paremmat uramahdollisuudet kuin ilman tutkintoamme. Tämä taas edellyttää muutosta käsityksistämme opetuksesta, opiskelusta ja ennen kaikkea oppimisesta.
Kuten nykyään kasvavassa määrässä opinahjoja, me Haaga-Helian Porvoon kampuksella käänsimme katseen pois siitä, mitä tietoja ja taitoja opettaja voi opiskelijalle opettaa ja kohti sitä, mitä opiskelijat voivat oppia tehdessään tulevaisuuden töitä jo nyt. Eli yksinkertaisemmin, aloimme laajamittaisesti tehdä erilaisia projekteja kumppaniyritysten kanssa.
Perinteiseen koulunkäyntiin tottuneille opettajille ja opiskelijoille tämä voi usein olla karmivaa, koska tuloksista ei ole mitään takuita. Oikeaa bisnestä yhdessä luotaessa opettajalla ei ole oikeita vastauksia taskussaan. Hyvin usein, jos ei kuitenkaan aina, ollaan väkevästi ja melko pitkään siellä kuuluisalla mukavuusalueen ulkopuolella, heittäydytään kylmään veteen, altaan syvään päähän, jne.
Tästä kaikesta huolimatta: tuomalla työelämän opintoihin ja opiskelijat työpaikoille tulemme aiheuttaneeksi monenlaisia oivalluksia ja kohtaamisia, joista taas seuraa yllättäviäkin – voittopuolisesti positiivisia – tuloksia. Tämän uskallan nyt viiden vuoden kokeilun jälkeen luvata.
Jos muuten kuvittelit, että opiskelijoiden valtuuttaminen, yritysten kanssa tehtävät projektit, itse- ja vertaisarvioinnit, itseohjautuvat tiimit ja omien yritysten käyttäminen oppimisalustoina jotenkin tekisi opettajista tarpeettomia, olet väärässä. Meitä tarvitaan enemmän, mutta meidän pitää oppia toimimaan toisella tavalla: meidän on osattava edistää opiskelijoiden kukoistamista, eikä tukahduttaa sitä. Siinä on oppimista riittämiin opettajallekin.