”Moi, mitäs sä täällä teet? Keität kahvia?” kysyi tuore miespuoleinen kollegani joku kymmenkunta vuotta sitten, ensimmäisenä työpäivänään, astuttuani toimiston ovesta sisään asiakkaalla vietetyn päivän päätteeksi. Vaikka kerta oli tasan ensimmäinen, kun siihen mennessä noin 10 vuoden IT-alalla työskentelyn aikana kukaan moista kyseli, hetkeäkään häkeltymättä vastasin: ”En yleensä, sillä en useinkaan ole ensimmäinen toimistolla aamuisin, aamu-uninen kun olen.”
Reilu kuukausi sitten, tammikuun puolivälissä 2019, tuli täyteen 20 vuotta siitä, kun aloitin noviisina melkein valmistuneena teologian maisterina työt silloisessa ATK-opistossa IT-kouluttajana. Ensin pari kuukautta freelancerina, sillä opinnot olivat vielä viime silausta vaille kesken, huhtikuusta alkaen vakituisena.
Kaksikymmenvuotisjuhlaa alalla siis pukkaa. Sinä aikana minut on aliarvioitu tasan kaksi kertaa. Se ensimmäinen tapahtui ollessani noin kahdenkymmenenviiden, jolloin erään yrityksen toimitusjohtaja katsoi minua päästä varpaisiin ja totesi, ettei tarvitse koulutusta. Ainoa kerta elämässäni, kun tunsin itseni tytönheitukaksi jonkun silmissä. Silloinkin se lähinnä nauratti ja mietin mielessäni, että sinun menetyksesi, ei minun.
Meitä IT-alalla työskenteleviä on monesta taustasta ja monesta junasta. Niin miehiä kuin naisia, jotka ovat kulkeneet mitä mielenkiintoisimpia polkuja psykologian, teologian, kielitieteiden ja muiden humanististen aineiden opintojen kautta, suoraan lukiosta, poliisin ja opettajan ammatista, IT-alan ammattikoulutuksen kautta tai ihan jotain muuta reittiä. Yhteistä meille kaikille on, että olemme löytäneet IT:stä paikan, jossa voimme tehdä sitä mistä pidämme ja mitä osaamme, sukupuoleen, ikään, ihonväriin ja koulutustaustaan katsomatta.
Maailmalla ja Suomessakin on paljon liikehdintää naisten kosiskelussa IT-alalle ja etenkin koodaamaan. Nämä liikkeet, esim. Suomen Mimmit Koodaa ja maailmanlaajuinen Women In Technology kertovat paljon toisenlaisia tarinoita kuin omani. Tarinoita, joissa naisia on aliarvioitu ja tytötelty työelämässä, joissa sen paremmin koulujen opot kuin perheetkään eivät ole kannustaneet IT-alasta kiinnostunutta naista vaan toppuutelleet. Siksi Microsoftkin on käynnistänyt ”Surface the Women” -kampanjan, jonka tarkoitus on houkutella naisia IT-alalle.
En näe suurtakaan mieltä houkutella millekään alalle henkilöitä, joita ala ei kiinnosta, mutta näen sitäkin suuremman arvon siinä, että niin naisia kuin miehiäkin kannustetaan kuuntelemaan omaa sydäntään ammatinvalinnassa. On suunnattoman arvokasta rakastaa sitä, mitä tekee työkseen. Jokaista tulisi kannustaa suuntautumaan alalle, joka kiinnostaa ja jossa kokee voivansa olla hyvä. Sukupuolesta ja taustoista riippumatta. Sillä niillä ei todellakaan ole mitään tekemistä älykkyyden ja kykyjen kanssa.
En tiedä, olenko vain ollut onnekas, vai mitä, kun työelämäni varrelta löytyy sellaisia ihmisiä kuin eräs entinen esimieheni, joka eräänä päivänä tuli luokseni ja kysyi muitta mutkitta: ”Kuule, Sanna. Mitäs sanoisit, jos siirtyisitkin sovelluskehitysosastolle ja alkaisit opiskella sitä tässä työn ohessa. Sussa on siihen ainesta.” Mutta tiedän, etten ole myöskään ainut laatuani.
Ei minusta koskaan tullut koodaria, mutta tuo siirtymä ja opiskelu olivat avainasemassa siinä, mitä minusta tuli. En olisi tässä, Sulavan O365 senior-konsulttina, ilman tätä entistä esimiestäni. Tai oikeammin esinaista 🙂 Kiitos Iiris Peura! Eikä sovi unohtaa kaikkia niitä (mies)kollegoita, jotka valmensivat ja auttoivat minua tielläni.
Koskaan en myöskään unohda kolmatta päivääni seuraavassa työpaikassani, Onsightilla, kun Roineen Jussi huikkasi viereisestä huoneesta: ”Sanna, oisko sulla jotain pientä ja terävää, muutakin kuin sun pää?” Käsilaukustani löytyi kuin löytyikin pieni ruuvari-kynä, joka yhä kulkee aina mukanani. Koskaan ei tiedä, milloin tarvitsee jotain pientä ja terävää. Muutakin kuin oman päänsä.
Mitäkö yritän sanoa? No sitä, että arvon tytöt ja naiset! Meitä on jo IT-alalla paljon, emme yleisesti ottaen ole väheksyttyjä tai aliarvostettuja, eikä ne naisten kykyjen epäilijät yleensä löydy IT-kollegoista vaan niistä, jotka naisia väheksyvät muutenkin. Jos IT-ala kiinnostaa, hakeudu ihmeessä opiskelemaan tai vaikka suoraan töihin, jos taidot riittävät. Jos taas teet mieluummin jotain muuta, tee sitä. Tärkeää on olla itselleen uskollinen ja löytää paikkansa maailmassa sitä kautta.
Samat terveiset teille, pojat ja miehet! Vähemmistöisyyttä ei kannata pelätä eikä ujostella. Hyvässä työyhteisössä sitä ei edes huomaa. Jonain päivänä sen sijaan saattaa tajuta, ettei entinen vähemmistö enää ole vähemmistö ollenkaan.
P.S. Meillä Sulavalla kahvia keittävät niin miehet kuin naiset. Joka kahvia tahtoo, hän sitä keittää. Ja sitä muuten keitetään paljon!
Sanna Jackson
Consulting & Training
Sanna on pitkän linjan Microsoft-osaaja ja taustaltaan kouluttaja. Viime vuosina hän on ollut mukana lukuisissa asiakasprojekteissa konsulttina ja kouluttajana osaamisalueinaan SharePoint, Office 365 ja Dynamics 365.