Moderni laitehallinta – etätyön mahdollistaja

Alkuvuodesta iskenyt koronapandemia on kasvattanut dramaattisesti etätyöskentelyn määrää. Suuri enemmistö tietotyötä tekevistä on tehnyt töitä maaliskuusta lähtien ja työskentelee tälläkin hetkellä jossain muualla kuin organisaation omissa tiloissa. Kuinka ratkaista etäkäyttö niin, että työasemat pysyvät ajan tasalla, turvallisina ja työntekijät tuottavassa työssä? Kuinka nykyaikaistaa työasemien antiikkiset hallintakäytännöt?

Pitkään jatkunut etätyö on tuonut uusia haasteita organisaatioiden IT-järjestelmien toiminnalle: jo keväällä organisaatioissa otettiin laajasti käyttöön uusia järjestelmiä, joiden avulla työntekijät pystyivät kommunikoimaan keskenään sekä sidosryhmien kanssa. Lisäksi mahdollistettiin etäkäyttöä, jotta työntekijät pääsivät käsiksi tarvitsemiinsa sovelluksiin ja tietoon myös omien tilojen ulkopuolella.

Tilanne vaatii myös muutoksia työasemien hallinnalle: enää ei voi luottaa siihen, että työntekijät ja heidän mukanaan työasemat käyvät päivittäin tai edes viikoittain organisaation omissa tiloissa, oman sisäverkon piirissä. On päivänselvää, että nykytilanteessa kaikkien käyttäjien käyttämien sovellusten on toimittava etäyhteyksien varassa, ja samoin työasemien hallinnan on toimittava, kun käyttäjä ja työasema on etäyhteyden päässä.

Mitä tämä tarkoittaa? Sitä, että kaikkien työasemien hallintatoimien täytyy toimia riippumatta siitä, onko työasema organisaation omassa verkossa vai muualla. Aina työaseman käyttöönotosta kokoonpanomäärityksiin ja niiden muutoksiin sekä sovellusten ja päivitysten asentamiseen. Microsoft puhuu modernista laitehallinnasta, joka suurelta osalta tarkoittaa juuri tätä: kaikki työasemaan kohdistetut toimenpiteet pitää voida hoitaa ilman, että edellytetään yhteyttä tai etäyhteyttä organisaation omaan sisäverkkoon.

 

Pois antiikkisista hallintakäytänteistä

Toki moderniin laitehallintaan liittyy myös muuta kuin paikasta riippumaton hallinta – nyt on korkea aika nykyaikaistaa työasemien hallintakäytännöt! Windows-työasemia on vuosikaudet hallittu samojen antiikkisten käytäntöjen mukaan: käyttöjärjestelmä päivitetty kerran kolmessa vuodessa, kun työasemakin on vaihdettu, ja tärkeimmät sovellukset, ml. Office vähän samaan tahtiin.

Microsoft on jo vuosia jakanut sekä Windows-käyttöjärjestelmän että Office-sovellusten päivitykset jatkuvalla mallilla, jossa isompia päivityksiä tulee kuuden kuukauden välein, ja pienempiä, lähinnä tietoturvaan liittyviä kuukausittain. Nyt on korkea aika kaikissa organisaatioissa siirtyä tähän jatkuvan päivityksen sykliin.

Moderni laitehallinta on siis tärkeä osa etätyön mahdollistamista. Sen avulla varmistetaan, että työasemat säilyvät ajan tasalla ja määritettyinä myös silloin kun työntekijät ovat etätöissä. Tärkeää on samalla varmistaa, että työntekijöillä on pääsy kaikkiin niihin sovelluksiin ja tietoon, joita he jokapäiväisessä työssään tarvitsevat.

Syksyn aikana julkaistavassa blogi- ja webinaarisarjassamme keskitymme itse modernin laitehallinnan lisäksi myös etätyön mahdollistamiseen, olivat tarvittavat sovellukset ja tieto sitten paikallisessa ympäristössä tai pilvessä.

Tutustu tarkemmin!

Katso webinaarit:

Laitehallinta on tärkeä liiketoiminnan mahdollistaja. Katso kuinka kaksi kiinnostavaa asiakastamme, Ruka ja Ilkka-yhtymä, kertoo miten laitahallinnalla on onnistuttu tekemään todellista liiketoimintaa!

Millaisia etuja moderni laitehallinta yrityksellesi voi tarjota? Katso Chief Technology Officer Kimmo Bergiuksen webinaarin tallenne

Lue blogisarjan seuraavat osat:

Kuinka moderniin laitehallintaan siirrytään käytännössä?

Näkyvyys käytössä oleviin laitteisiin Microsoft Endpoint Managerin avulla