Myyntityötä Espanjassa

Nykyajan työvälineet mahdollistavat etätyön käytännössä mistä vain missä sähköä ja kuuluvuutta on saatavilla. Ei ihme, että mm. useat puhelinmyyntiä tekevät firmat ulkoistavat toimintonsa etelän lämpöön (V###n puhelinmyyjät TV-sarja tästä esimerkkinä). Puhelinyhteydet toimivat Espanjassa käytännössä yhtä hyvin kuin Suomessa ja näissä ei ainakaan itsellä ollut pienintäkään ongelmaa etätyöviikollamme Malagassa. Sähköpostilla ja Teamsin/Skypen kautta saa useimmat asiat ja palaverit hoidettua melko hyvin pientä pätkimistä lukuun ottamatta.

Etätyön tekeminen altaalta on houkutteleva ajatus etenkin lokakuisessa Suomessa kun räntää tulee ja aurinkoa näkyy pari tuntia päivässä. Potentiaalisiksi työtehoa alentavaksi tekijöiksi voi kuitenkin muodostua 1,5 € tuopit rantabulevardilla ja muut etelän houkutukset.

Pienellä kikkailulla pystyy asiat järjestämään siten, että viikon pystyy fyysisesti olemaan poissa ja työn kannalta saa asioita tehtyäkin. Kasvokkain käytäviä asiakastapaamisia ei täysin pysty korvaamaan mutta en koe, että viikko ilman näitä on mahdoton menetys. Kuukauden tai pidempi poissaolo Helsingistä varmasti alkaisi näkyä jo jossain. Etätyön ajankohta on hyvä pistää kalenteriin ylös mahdollisimman aikaisin, niin pystyy pitämään kasvokkain käytävät palaverit pois kyseiseltä viikolta.

Myyntityön oheistehtäviä, kuten sopimuksia, tarjouksia ja opiskelua voi hyvin tehdä missä tahansa. Etenkin sadepäivät ovat tähän optimaalista aikaa. Myös lennot ja pidemmät bussi/junamatkat voi hyvin käyttää hyödyksi lukemalla vaikka mitä uutta IT-maailmassa tapahtuu.

Asioita, joita kannattaa ottaa huomioon etätyöviikolla:

Aikaero

  • Espanjassa aikaeroa Suomeen on vain tunti taaksepäin eli ei juuri mitään. Thaimaan tapauksessa kannattaa varmasti ottaa enemmän huomioon.

Yksityisyys

  • Monet ovat tottuneet omaan tuttuun toimistoon ja omaan työpisteeseen/huoneeseen. Malagan asunnossa meitä on 13 henkilöä, joten omasta työhuoneesta ei ole takeita ja yksityisyydestä voi joutua tinkimään.

Internet-yhteydet

  • Suomen yhteydet ovat maailman kärkipäätä ja vakaa netti on itsestäänselvyys. Espanjassa asia ei ole näin ja netti saattaa kyykätä, jos siinä on useamman henkilön läppärit ja kännykät kiinni.
  • 4G mobiilidata toimii suht hyvin ja useampiin suomalaisiin liittymiin kuuluukin monta gigaa mobiilidataa ulkomailla.
  • Oma reititin on myös hyvä ottaa mukaan mikäli käyttäjiä on useita.

Hyvät laitteet mukaan

  • Ei kannata luottaa, että tulevasta kohteesta löytyy valmiina latureita tai sopivia kuulokkeita töitä varten, joten kannattaa ottaa hyväksi todetut omat tavarat mukaan.

Vaatetta mukaan

  • Espanja loka-marraskuussa ei ole lähellekään niin lämmin paikka kun olin alun perin olettanut. Villasukat kannattaa ottaa mukaan, sillä Espanjan asunnoissa harvemmin on lattialämmitystä tai kunnollisia pattereita. Tämän seurauksena ihmiset jäätyivät parina yönä ja palavereita pidettäessä.

Viikko etätöitä ulkomailla ei varmasti monella myynnin mittarilla ole yhtä tehokas vaihtoehto kuin työviikko Suomessa, mutta silti pidän sitä hyvänä ideana. Kollegojen kanssa vietetty viikko, etenkin niiden, joiden kanssa ei muuten hirveästi tule nähtyä muuten kasvokkain tuo erilaista hyötyä ja näkemystä tekemiseen.

Myyntityö on melko itsenäistä tekemistä ja on hyvä päästä vaihtamaan ajatuksia kollegojen kanssa sekä kuulla miten muun rooliset ihmiset näkevät asioita. Pienempiä asioita on myös paljon helpompi ottaa puheeksi livenä sen sijaan, että siitä jaksaisi sähköpostiin tai Teamsiin kirjoittaa. Lisäksi illalliset duunipäivien jälkeen ja lounaat ovat myös paljon edullisempia kuin Suomessa ja hyvä paikka vaihtaa ajatuksia.

Yhteenvetona todettakoon, että viikon auringonpaiste tekee hyvää monella tapaa ja antaa varmasti virtaa tulevaan talveen. Yrityksen yhteishengen ja yleisen fiiliksen nostattamisen kannalta etätyöviikko on erinomainen idea ja varmasti lähentää porukkaa. Kunnon valmistautumisella viikosta saa myös muun työn kannalta paljon irti.