Joonas Vaarala kertoo, mikä tekee Sulavasta mielenkiintoisen työpaikan.

”Sulavalla ollaan ajan hermolla. Kun uusia pilvipalveluita omaksutaan ja otetaan käyttöön asiakkaille, pääsee usein mielenkiintoisiin paikkoihin, mielenkiintoisille asiakkaille tekemään hommia. Tehdään aina vähintään nykyhetken teknologiaa ja tulevaisuuttakin, voit tuoda ratkaisuja asiakkaalle projektin ulkopuolelta, kun tilanne vaatii. Ei tarvitse olla vanhentuneiden työkalujen orja, vaan pääse tekemään uusinta juttua.”
Sulavalla korostuu valta ja vastuu omista töistä. Meillä saat itse valita, mikä on mielestäsi asiakkaan kannalta paras ratkaisu ja toteutustapa. Ammattitaitoosi ja kykyysi tehdä oikeita päätöksiä luotetaan.
”Ja koska kukaan ei voi hallita kaikesta kaikkea, vaikka mieli tekisi, niin meillä on kaiken aikaa käytettävissä Suomen parhaat osaajat juuri niiltä osa-alueilta, joilta sattuu tarvitsemaan apua.”
Millä tavoin pääset kehittämään itseäsi Sulavalla?
Sulavalla tehdään kaiken aikaa töitä uusimpien Microsoft-teknologioiden ja -tuotteiden parissa – niin sisäisesti kuin asiakasprojekteissa. Kun siis olet Sulavalla, kehityt täällä kaiken aikaa.
”Tämän lisäksi meillä kannustetaan uusien asioiden opiskeluun ja oman osaamisen laajentamiseen, jossa apuna toimii niin Sulavan oma kurssitarjonta kuin erilaiset itseopiskelumetodit.”