Kuopion Energia

Hallintamalli helpottaa Azure-ympäristön hallintaa ja kehittämistä Kuopion Energialla

Sulava toteutti Kuopion Energialle Azure-hallintamallin käyttöönoton vuoden 2018 alkupuolella. Malli- ja määrittelydokumentin avulla yritys pystyy hallitusti ottamaan käyttöön Azureen perustuvia pilvipohjaisia konesalipalveluja ja hallinnoimaan palveluja järkevällä ja turvallisella tavalla.

Hallintamalli on hyvin erilainen yrityksen omista tarpeista ja mallin piirissä mukana olevista palveluista riippuen. Sulava on tehnyt hallintamalleja yritysten käyttöön mm. rahoitus- ja vakuutustoimintaan, tukku- ja vähittäiskauppaan, julkishallintoon, teollisuuteen, järjestötoimintaan, sähkö-, kaasu- ja lämpöhuoltoon, jäähdytysliiketoimintaan sekä viestinnän alalle. Kuopion Energialla hallintamalli käsittää muun muassa tietoturvan kuvauksen, komponenttien nimeämisen ja hyvin laajasti erilaisia palveluita.

Kuopion Energian ICT-sovellusasiantuntija Marko Kuosmanen toimi yrityksen projektipäällikkönä hallintamallin käyttöönotossa. Hän kertoo, että hallintamalli ennen kaikkea parantaa yrityksessä ympäristön hallittavuutta. Kun on malli, jonka mukaan toimia, uusissa projektihankinnoissa hallintamalli voidaan laittaa ohjeistukseksi tarjouspyyntöön. Tällöin tarjous vastaa yrityksen ympäristöä.

”Hallintamalli on lisännyt järjestelmätoimittajien ymmärrystä siitä, kuinka meidän ympäristöt toimivat. He näkevät toteutustavan suoraan hallintamallista”, kertoo Kuosmanen.

Hallintamallissa määritetään muun muassa miten palveluita otetaan käyttöön, nimeämiskäytännöt, seuranta, tietoturva ja hallinta käyttöoikeustasolla. Mallin perusteella määritellään ohjesäännöt palveluille ja niiden käyttöönotoille. Sulava toteuttaa hallintamallin dokumentaation, jota yritys itse ylläpitää. Miksi yrityksen kannattaisi ottaa hallintamalli käyttöön?

”Aika nopeasti, jos ei olisi mallia kuinka Azure-ympäristössä toimitaan, siitä tulisi sekava ja vaikeasti hallittava. Silloin asioita tehtäisiin miten sattuu ja kukaan ei tietäisi kuinka asioiden tulisi oikeasti mennä. Hallintamalli tulisi ehdottomasti tehdä jo ennen kuin Azuren käyttöön lähtee. Suoria kustannussäästöjä syntyy myös kun asioita ei tehdä moneen kertaan”, kommentoi Kuosmanen.

Hallintamalli helpottaa myös kumppanin tekemää ylläpitoa, kuten Sulavan jatkuvia palveluita, jotka ovat Kuopion Energialla käytössä. Hallintamallin kanssa samaan aikaan Sulava rakensi yritykselle Azure-ympäristön, johon siirtyminen on tuonut joustavuutta esimerkiksi palvelinten ja palveluiden hallintaan.

”Hallintamalliprojekti sujui tosi hyvin ja joustavasti. Muutama määrittelypalaveri käytiin yhdessä Sulavan konsultin kanssa, jonka jälkeen konsultti teki valtaosan töistä ja lopuksi malli viimeisteltiin yhdessä.”

Suosittelisitko Sulavaa vastaaviin projekteihin ja miksi?

”Ilman muuta. Osaamistaso niin Azuresta kuin kokonaisarkkitehtuurista on Sulavalla hyvällä tasolla. Osaaminen on ylivoimaisesti tärkein kriteeri tällaisessa projektissa.”

Mitkä ovat Kuopion Energian hyödyt Sulavan jatkuvien palveluiden käytöstä?

”Tarvitsimme kumppanin, joka ylläpitää ja kehittää meidän ympäristöä. Microsoft kehittää ympäristöä niin valtavalla vauhdilla, että meidän resursseilla sitä ei ehdi samaa tahtia kehittää. Sulava oli luonteva vaihtoehto jatkamaan kehitystä. Olemme olleet tosi tyytyväisiä kuinka asioita on tehty. Sulavan asiantuntijat ovat olleet hyvin proaktiivisia ja ehdottaneet uusia asioita, kun niitä Microsoftilta tulee. Jatkuvat palvelut ovat vastanneet hyvin meidän tarpeita.”

Tutustu työpajaan!

Kiinnostaako Azuren käyttöönotto tai sen täysimääräinen hyödyntäminen ja parhaat käytänteet? Varaa työpaja asiantuntijamme kanssa. Työpajassa käydään läpi organisaationne nykytilanne sekä vaihtoehdot kehitystyön käynnistämiseksi.

Tutustu ja varaa työpaja

Tai haluatko tietää, millaista Sulavan kanssa on oikeasti tehdä töitä? Lue tuore katsaus asiakkaidemme kokemuksista!

Kuopion Energia on monipuolinen ja nykyaikainen energiapalveluyritys. Yritys tuottaa sähköä ja kaukolämpöä yhteistuotannolla Haapaniemen voimalaitoksella ja biokaasulla Pitkälahdessa. Kuopion Energian tytäryhtiö Kuopion Sähköverkko Oy huolehtii sähkönsiirrosta.

Kuopion Energialla on noin 57 000 sähkönsiirto- ja noin 6 000 kaukolämpöasiakasta. Sähkön siirto on 600 GWh ja kaukolämmön myynti 900 GWh vuodessa. Henkilökuntaa konsernissa on noin 160. Kuopion Energia -konserni on kokonaisuudessaan Kuopion kaupungin omistuksessa.

Julkaistu helmikuussa 2019, kirjoittaja Hanna Valjakka