Näin testaat pitäisikö yrityksenne olla Facebookissa

Pääsetkö aamuisin ylös sängystä, vaikkei tulevasta päivästä ole vielä toimitettu markkinatutkimusta ja ROI-analyysiä yöpöydällesi? Oletko sitä mieltä, että yrityksenne kannattaa olla läsnä siellä missä asiakkaanne ovat?

Hyvä – lue eteenpäin.

Facebookin mahdollisesta merkityksestä yrityksen siihen-tähän-tai-tuohon voi varmasti pitää kiinnostavia kokouksia tämänkin vuoden loppuun saakka. Mutta kun sosiaalisessa mediassa ei rangaista varaslähdöistä, vedetään nyt mutkat suorina maaliin asti.

Tee näin:

  1. Tarkista ensin onko Facebookissa teitä kiinnostavia ihmisiä.
    • Klikkaa tänne: http://www.facebook.com/ads/create/
    • Hyppää suoraan kohtaan ”2. Kohdentaminen”. Valitse ne sanat, jotka parhaiten vastaavat teitä kiinnostavan kohderyhmän kiinnostuksen kohteita. Esim. ”koirat”. Tai vaikka ”tissit ja viina”.
    • Sivun oikeassa laidassa näet ”Arvioitu kattavuus” –laatikon. Siitä näet, kuinka paljon tavoittelemiasi ihmisiä Suomi-Facebookista löytyy.
  2. Vertaa Facebookista löytyvää potentiaalisten asiakkaiden lukumäärä nykyiseen asiakaskantaanne.
  3. Jos Facebookista löytyvien ihmisten määrä on yli 10% nykyisestä asiakaskannastanne, teidän pitäisi olla siellä.

Seuraavalla kerralla runttaamme sitten Twitterin ja LinkedInin pakettiin yhtä häpeilemättömästi.

Tissit

Miten Mikael Granlundin ilmaveivi liittyy oikeastaan kaikkeen?

Mikael Granlund teki huikealla ilmaveivillä Suomen avausmaalin Venäjän verkkoon MM-turnauksen välierässä. Granlund nosti kiekon lapaansa Venäjän maalin takana ja kiepautti sen ilmaveivillä Venäjän verkkoon.

Huikea hetki Suomelle, mutta vielä huikeampi hetki ilmaveivi-sanalle. Vai kuinka monta kertaa sinä olit lausunut ääneen sanan ilmaveivi ennen lauantai-iltaa? Tai kuinka monta kertaa olit naputellut tuon sanan tietokoneella? Ellet harrasta sählyä tai jääkiekkoa, tuskin kertaakaan.

Googlen hakusanamarkkinointijärjestelmä AdWords ei osannut vielä lauantai-aamuna laskea hintaa tai arvioida liikennettä tuolle sanalle. Veikkaan, että vielä paljon kisojen jälkeenkin sanaa ilmaveivi tullaan hakemaan ahkerasti.

Internet-markkinoinnissa ja etenkin sosiaalisessa mediassa tuollaiset ainutlaatuiset ja harvinaiset sanat tai ilmaisut ovat kultakimpaleita, jos niitä osaa hyödyntää nopeasti. Isossa maailmassa ja etenkin englannin kielellä kilpailu on kovaa. Suomessa ei näe juuri koskaan kenenkään yrittävän hyödyntää kaupallisesti tällaisia ilmiötä. Ja tarkoitan siis salalamannopeasti, eikä viikon päästä. Joitakin esimerkkejä löytyy, kannattaa lukea Digitaalinen jalanjälki –kirjasta kuinka Riku Vassinen hyödynsi Audin Esko Kiesi -tapausta.

Jos itse olisin jonkun digimarkkinointitoimiston asiakas niin olisin kovin iloinen, että lauantai-aamuna soisi puhelin ja tilistämme vastaava strategi touhottaisi, että nyt meillä olisi konsepti valmiina siitä, miten tuotteemme voi hyödyntää eilisiltaista juttua. Ja itse asiassa kamppis pyörii jo, eihän haittaa?

The quick and the dead on pelin henki sosiaalisessa mediassa. Mutta kuinka monella yrityksellä on kumppani, joka on valmis äärimmäisen nopeaan reagointiin? Entä kuinka monen oma organisaatio taipuu siihen?

Tässä tilanteessa oma firmamme Sulava voisi vaikka pikaisesti nimetä jonkin pilvipalvelukonseptin ”Ilmaveiviksi” ja kehittää sen ympärille jonkinlaista tarinaa tietotyön taidoista, välineiden hallinnasta ja kilpailuedusta joka tulee yllättäen jostain korkeuksista ja ratkaisee ongelmat. No joo, tuo nyt oli kovin kömpelöä, mutta entä jos yrityksellä on jokin relevantimpi tulokulma?

Esim. tässä ilmaveivi-tapauksessa kaikki sählyyn liittyvä. Tai sitten tekee vain jotain hupaisaa: Mitä kaikkia esineitä voisi ilmaveivata maaliin? Tästä YouTubeen videoita, omia ja asiakkaiden. Tulokulmia riittää.

Suomessa pienimuotoinenkin nopea reagointi tuo tulosta. Julkaisimme äskettäin Suora yhteys: näin sosiaalinen media muuttaa yritykset –raportin. Verkostoanatomia.fi-palvelu julkaisi heti julkistustilaisuuden jälkeen visualisoinnin raportin ympärillä käydystä Twitter-keskustelusta ja nappasi hyvän osan asiaan liittyvästä verkkoliikenteestä ja näkyvyydestä itselleen. Hyvä, juuri näin.

Toinen esimerkki. Kun toimitusjohtajamme Aki Antman kirjoitti blogiimme Ajankohtaisen kakkosen sosialisen median illasta heti ohjelman jälkeen – jo samana iltana – nopeus näkyi  tavallista suurempana lukijamääränä.

Toinen tapa hyödyntää näitä ilmaveivi-ilmiöitä on lisätä niihin jokin oma idea, ja koettaa saada lisukkeesta olennainen osa koko ilmiötä. Tietenkin tällöin saa olla sitten tämän loisivan idean sisältöherra.

Esim. jääkiekon MM-kisoissa on aina tilaus laululle, joka määrittelee kisat ja joista se suuri voitto muistetaan. Tilaustyönä tehdyt viralliset viisut on tuomittu epäonnistumaan tässä. Tarvitaan kappale, joka saa merkityksensä yllättäen. Den glider in on loistava esimerkki: voitetaan ruotsalaiset ja pöllitään niiden biisi!

Kun se suuri voitto tulee sunnuntaina, ilmaveivi on se juttu, joka määrittelee nämä kisat. Löytyykö laulua joka sopisi ilmaveiviin? Kyllä – ja se on kaiken lisäksi niin lätkäkatsomoystävällinen kuin vain voi olla:

Mä-tahtoo-ilma-veivaa!

Siitä vaan viestiä YLElle, että ottavat tuon maalikoosteiden taakse ja lisäksi omaa hehkutusta Twitteriin ja Facebookiin. Oma kytky biisiin tietysti valmiiksi rakennettuna.

No niin, aloin hetki sitten naputella tätä juttua sillä lähtöajatuksella, että laitetaanpa jotain Mikael Granlundiin ja ilmaveiviin liittyvää yrityksemme sivuille. Jokin aasinsilta omaan bisnekseemme siinä olisi kiva olla. Sosiaalinen media mainittu? Check. Ilmaveivi mainittu? Check. Mikael Granlund? Check. Eiköhän tässä ole jo tarpeiksi. Kari Peitsamoa lainaten: rivit tuli täyteen, mutta riimit ei.

Nyt ajamaan nurmikkoa.

Sosiaalinen media tulee tänne ja vie meiltä naiset ja työt!

Onko sosiaalinen media suurin uhka suomalaiselle yhteiskunnalle sitten postmodernin taiteen? Me selvitimme.

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisee 5.5. raportin siitä, miten sosiaalinen media on vaikuttanut suomalaiseen yritystoimintaan ja työelämään. Raportin nimi on Suora yhteys – näin sosiaalinen media muuttaa yritykset.

 

Olen toinen raportin kirjoittajista, toinen on kollegani Antti Isokangas. Antti on aiemmin käsitellyt sosiaalista mediaa Digitaalinen jalanjälki -kirjassa.

Miksi Elinkeinoelämän valtuuskunta on nyt kiinnostunut sosiaalisesta mediasta? Varsinkin kun Uusi kultakausi -pamfletissa väitettiin, että sen johtaja Matti Apunen kuuluuu ”vanhoillisten keskusliiton” muutosvastarintaiseen rivistöön, joka ei tajua sosiaalisen median mahdollisuuksia.

EVA on elinkeinoelämän think tank eli ajatushautomo. Sen tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä.

Olisiko sosiaalisella medialla siis jotain annettavaa suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestykselle? Ainakin yrityksissä on herätty kysymään sen suuntaisia kysymyksiä.

Tähän mennessä sosiaalista mediaa on tarkasteltu lähinnä mediana. Tämän vuoksi sosiaalista mediaa koskevissa keskusteluissa on keskitytty pohtimaan sitä, miten yksilöt ja yritykset voivat hyödyntää sitä ulkoisessa viestinnässään.

Me halusimme nyt tarkastella sosiaalista mediaa ilmiönä ja pohtia sitä, onko ilmiö muuttanut jo nyt suomalaisten yritysten toimintaympäristöä ja työkulttuuria.

 

Näyttääkin siltä, että pahin some-hypetys on nyt laantunut ja sosiaalinen media on siirtynyt yrityksissä kulmahuoneen keskusteluihin ja johtoryhmän agendalle.

 

Suora yhteys on ensimmäinen perusteellinen selvitys suomalaisten yri­tysten ja sosiaalisen median suhteista. Se on kirjoitettu yritysten johdon näkökulmasta. Raportti antaa ajatuksia ja käytännöllisiä ohjeita johto­ryhmille ja sisäiseen viestintään.

Raportin selkärankana on kyselytutkimus, johon osallistui 115 suomalaista yritysjohtajaa, sekä yksityiskohtaisemmat haastattelut, joita tehtiin parisenkymmentä kuluvan vuoden aikana.

Kerromme empiirisiä esimerkkejä siitä, miten suomalaiset yritykset ovat jo hyödyntäneet sosiaalista mediaa toiminnassaan. Esimerkit on pyritty valitsemaan niin, että ne resonoisivat mahdollisimman laajasti ja että niistä olisi hyötyä erilaisille yrityksille erilaisilla toimialoilla.

Raportti on ladattavissa kokonaisuudessaan EVAn kotisivuilta 5.5. Sitä ennen kannattaa tutustua asiaan Facebookissa ja Twitterissä.

Sosiaalisen median kuntopiiri toimitusjohtajille

Suomalaisiin toimitusjohtajiin ei juuri törmää sosiaalisessa mediassa. Etenkään  perinteisempien toimialojen ja isompien yritysten johtajiin.

Olen vilkuillut jo jonkin aikaa Facebookin ”Ihmisiä, jotka saatat tuntea” –listaani koettaen bongata sieltä toimitusjohtajia. No onhan niitä siellä, mutta lähes ovat kaikki nuoria media- tai teknologia-alan tyyppejä pienistä tai keskisuurista yrityksistä. Jatka lukemistaSosiaalisen median kuntopiiri toimitusjohtajille

Nimellä pilattu projekti

Poikkeuksellisen luminen talvi laittaa aina kaupungin katuhuollon lujille. Tekijöille kiitos on tiukassa, vaikka kuinka lunta lapioisi.

Paitsi jos osaa puhua työstä oikein valitulla nimellä.

Helsingin kaupungin rakennusvirastossa joku älysi antaa katujen talvihoitoprojektille nimen Operaatio lumisota. Kornia? No mikä ettei. Tehokasta? Erittäin.

Operaatio lumisodassa on haluttu olla mukana. Siitä on ollut myös mukava ja helppo iskeä tarinaa. Tuntuu paljon jännittävämmältä olla mukana sodassa kuin katujen talvihoidon tehostetuissa toimissa.

Kun Googlessa tekee haun sanalla ”operaatio”, palvelu ehdottaa neljänneksi todennäköisimpänä täydennykseksi sanaa ”lumisota”. Ennen sanaa ”Barbarossa”. Haku “operaatio lumisota” tuottaa yli 20 000 tulosta.

Lumisodasta onkin hyvä siirtyä tyypilliseen suomalaiseen toimistotyöpaikkaan, jossa ihmiset istuvat työkseen tietokoneiden edessä. Päivät kuluvat liitetiedostojen lähettelyyn edestakaisin ja sen jonkin uuden päivityksen latautumisen odotteluun.

Kahvitauolla joku ihmettelee, miten sitä vapaa-ajalla vaan sukkuloi suvereenisti omassa parinsadan henkilön kontaktiverkostossaan, löytää haluamansa tiedon kätevästi ja hoitaa monimutkaisiakin asioita parilla klikkauksella. Töissä käytetään kuitenkin yhä höyryllä toimivaa tietotekniikkaa.

Ennen pitkää organisaatio havahtuu lopulta ja huomaa elävänsä jatkuvaa toimistonsisäistä poikkeuksellisen lumista talvea. Käydään hyvät keskustelut siitä, miten vanhoista toimintatavoista ja työvälineistä voisi siirtyä nykyaikaiseen ja tuottavampaan malliin.

Henki on hyvä, joten pian aloitetaan korjausprojekti. Muutoksen vetovastuu pitää ensiksi tietysti solauttaa organisaatiossa johonkin. Loogisimmilta vastuunkantajilta tuntuvat tietohallinto tai viestintäyksikkö.

Riippuen valinnasta, tästä eteenpäin kokouksissa, asiakirjoissa ja kahvilassa puhutaan joko ”Sharepoint käyttöön otto projektista” tai ”Uudesta intranetistä”.

Ja jengin pitäisi olla messissä. Ei ihme, jos lumi kasautuu konttorin käytäville.

Muutoksen nimeäminen voi tuntua aluksi merkityksettömältä detaljilta. Nimellä kuitenkin voi aika vahvasti vaikuttaa siihen, jääkö projekti ns. yhteen siiloon vai tuleeko siitä koko porukan yhteinen juttu, jolla on mielekäs tavoite.

Ennen kaikkea: toisin kuin organisaatiorakenne tai edes yksittäisen henkilön toimenkuva, nimeä on aina helppo vaihtaa.

Siksi jokaisen projektin nimeämiseen kannattaa nähdä vaivaa. Ja jos homma tuntuu hömpältä, niin palautetaan mieleen Operaatio lumisota.

Näin palkkaat 300 suunnittelijaa viikoksi tonnilla

Järjestimme netissä suunnittelukilpailun Sulavan logoksi. Viikossa tuli 2114 ehdotusta, kaikki alle 1000€ kustannuksella. Oliko hommassa mitään järkeä?

99Designs on yksi suosituimmista design-kilpailuja netissä järjestävistä palveluista. Reilu viikko sitten avasimme sinne kisan Sulavan logon suunnittelusta. Crowdsourcing eli hajautettu työ on homman nimi – työtehtävä heitetään avoimella kutsulla tehtäväksi määrittelemättömälle ihmisjoukolle.

Käytännössä asia hoituu näin: asetat palkkiotason voittajalle, maksat pienen listausmaksun palveluntarjoajalle, kirjoitat briefin tarpeistasi ja odottelet, kun palvelussa pyörivät yli 80 000 designeriä tiputtelevat sisään ehdotuksiaan. Valitset yhden voittajan, muut jäävät nuolemaan näppiksiään.

Kuten arvata saattaa, tällaiset sunnittelukilpailut ovat saaneet osan designereistä raivoihinsa. Arvokasta työtä tehdään pilkkahintaan – ei saa! Näinhän on käynyt aina, kun on syntynyt uusi tapa teettää perinteistä työtehtävää, oli ala mikä tahansa.

Mutta mutta – tällainen crowdsourcing ei tuo painetta ainoastaan suunnittelutyön myyjille, se tuo sitä myös hankintapuolelle.

Tyypillinen suomalainen pk-yritys on tottunut maksamaan logostaan 2000€ – 20 000€.  Työ on hoitunut asioimalla yhden firman ja usein vain yhden ihmisen kanssa.

Prosessi on jotain aivan muuta, kun toisella puolella onkin 300 suunnittelijaa  – indonesialaisia, etelä-afrikkalaisia, venäläisiä, kanadalaisia. Ja he lähettävät sinulle 300 logoa arvioitavaksi viikon ajan joka ikinen päivä. Toimintamalli muuttaa oikeastaan kaiken.

Yksi esimerkki: Kun olet nähnyt 500 ensimmäistä designiä, huomaat että huolella kirjoittamasi määrittely poikii aivan käsittämättömiä ehdotuksia. Tajuat, että briefin ei pidäkään olla tottuutta tonkaiseva teksti. Se pitää kirjoittaa juuri sopivasti väärin. Sillä tavalla, että valtava suunnittelijajoukko kulkee oikeaan suuntaan – lähti se matkaan sitten Mumbaista tai Tokiosta. Tehtävänanto ei olekaan tarkkuusammuntaa, vaan sirpalepommi.

Toinen esimerkki. Et oikeastaan asioi kolmensadan suunnittelijan kanssa. Tehtäväsi on tunnistaa joukosta parikymmentä lahjakasta tekijää, sitten paapoa ja lirkutella heitä niin, että saat lopulta haluamasi kaltaista jälkeä.

Kolmas esimerkki: Jos olet ikinä pelannut tuntitolkulla Tetristä, tiedät miltä tuntuu, kun ummistaa silmänsä 2000 logon arvionnin jälkeen.

Nykyään kilpailukykyä synnyttävä hankintaosaaminen on jotain aivan muuta kuin tinkimisosaamista.

Taitava ostaja punnitsee, teetetäänkö työ perinteisen kaavan sijaan esim

  • asiakkailla
  • omalla jengillä ohi firman prosessien ja toimenkuvien
  • tuhannella amatöörillä yhden ammattilaisen sijaan
  • jollain ihan uudella, tilanteen synnyttämällä tavalla

Taitava ostaja myös ostaa jotain aivan muuta, kuin sitä mistä äkkipäätä hänen luulisi maksavan.

Edullisutensa vuoksi design-kilpailut ovat arvatenkin pienten firmojen ja start-upien suosiossa. Näitä voisi kuitenkin hyödyntää myös isommissa putiikeissa. Esim. näin:

  1. Se että saa pienellä vaivalla nähtäväkseen tuhat nopeaa ideaa jostain asiasta, helpottaa ainutlaatuisuuden tunnistamisessa.
  2. Se että voi heittää pienellä kustannuksella asiakkaille tai sidosryhmille arvoitavaksi tukun materiaalia, korvaa monta markkinatutkimusta.
  3. Ja tietenkin – miksei se loistava idea ja ratkaisu voisi löytyä melkein valmiina jonkun amatöörin kovalevyltä toiselta puolen maailmaa.

Ennen tuon idean löytäminen ei vaan ole ollut mahdollista. Nyt on. On vain kyse siitä, osaatko sinä hyödyntää tätä mahdollisuutta?

Voit käydä katsomassa ja äänestämässä muutamaa Sulavan logokilpailun ehdokasta täällä:

Riskialttiista jättiprojekteista pilvipalveluiden aikakaudelle

Suomalaiset firmat investoivat vuosittain miljardeja euroja ICT-hankkeisiin, mutta tulokset eivät vastaa odotuksia. Syntyy turhia, epäyhtenäisiä, vaikeakäyttöisiä ja kalliisti ylläpidettäviä järjestelmiä, jotka eivät lisää tuottavuutta vaan tekevät tietotyöstä entistä tehottomampaa ja vastenmielisempää.

It-projektista jää turhan usein paha maku suuhun.

Vika ei ole siinä, etteikö toimivaa teknologiaa olisi olemassa tai ettemmekö osaisi sitä käyttää. Riittää, kun katsoo, miten ihmiset hoitavat asioitaan vapaa-ajalla: laitteet ja ohjelmat ovat näppäriä ja sosiaalisen teknologian avulla tieto kulkee ja löytyy.

Työpaikoilla eletään kuitenkin yhä sähköpostikivikautta. Työkulttuurin siirtäminen tuottavamman digitaalisen työnteon aikakaudelle ei näköjään onnistu vanhan aikakauden toimintatavoilla.

Miksi hommat menevät niin usein pieleen? Tässä muutama syy:

  1. Visio on epäselvä. Harva oikeasti tietää, millaisia projekteja oikeasti tarvitaan, mitä vaihtoehtoja on olemassa ja mihin valinnoissa sitoudutaan. Usein projekti ratkaisee väärän ongelman tai lähestyy sitä väärästä näkökulmasta.
  2. Määrittely menee pieleen. Projektin määrittelyn tekee tyypillisesti asiakas itse tai yritys, joka haluaisi myös toteuttaa ratkaisun. Näin syntyy raskaita ja monitulkintaisia määrittelyjä, jotka vastaavat enemmän toteuttajan tarpeita kuin asiakkaan tahtotilaa.
  3. Hankintoja ei osata vaiheistaa. Työt suunnitellaan ja tilataan yksittäisinä, liian isoina projekteina ilman kokonaisnäkemystä.
  4. Kilpailutus on tehotonta. Asiakkaat eivät kykene aidosti arvioimaan toimittajien tai projektitiimien osaamista.
  5. Työn valvonta ei onnistu. Asiakkaat ja toimittajat eivät osaa työskennellä yhdessä, eikä asiakkailla ole kykyä valvoa ja mitata projekteja.
  6. Integraatiot epäonnistuvat. Asiakas on täysin toimittajiensa armoilla integraatiokeskusteluissa.
  7. Jalkautus epäonnistuu. Uusi järjestelmä otetaan käyttöön, mutta organisaatio ei omaksu uutta toimintatapaa. Koulutus, motivointi ja sisäinen markkinointi jäävät sivuhuomioksi.
  8. Muutosprosessia ei ylläpidetä. Asiakkaita ei kannusteta ja opasteta saamaan enemmän irti uusista tietotyön malleista eikä johtoa ei pidetä ajan hermolla uusista digityön mahdollisuuksista.

Suomesta ei ole löytynyt yhtään järjestelmätoimittajista riippumatonta toimijaa, joka auttaisi yrityksiä tässä muutoksessa: visioisi asiakkaan kanssa tarpeet, suunnittelisi ICT-hankinnat, vastaisi projektien kilpailutuksesta, huolehtisi läpiviennistä ja jalkautuksesta.

Ja kun ei ole löytynyt, niin sellainen piti perustaa itse. Tästä se alkaa!